Takavuosien ahdistus

Jotenkin sitä on onnistunut tässä viime aikoina tehokkaasti unohtamaan, minkälaista painajaista koulu oli muutama vuosi sitten. Tänään satuin eksymään rakkausrunot.fi sivustolle, kun ajattelin selailla vanhoja runojani opiskelijakunnan runokilpailun takia. Viimeisimmät runoni ovat aika valoisia, mutta varsinkin kasi ja ysiluokkien aikaan kirjoitetut on aika ahdistavia. Tässä pari esimerkkiä.

Vuodelta 2006:

Yritän puhua, mutta sanoja ei kuulu,
sä luuleet, että oon aivan hullu.
Mikset voinut mua ymmärtää,
miksei kukaan voi edes yrittää?
Turha mun on puhuu ongelmistani,
ette te kuitenkaan kuule huutoani.
Luuletko, että voisin luottaa teihin?
En enää edes usko meihin.
Se oli ohi jo kauan sitten, liian kauan.

* * * * *

Kuulen kuiskauksen,
se hiljaisuuden rikkoo.
Olen surullinen,
juuri niin kuin ne toivoo.
Kai mä niitä pelkään,
liian paljon.
Ne on jo riistäneet,
mun vapaan tahdon.

* * * * *

Loputon käytävä, pääty ei koskaan.
Jatkat matkaa, et pääse poiskaan.
Kaikki tuijottaa, oot niin outo.
Juorut leviää, milloin tulee tauko?
Tiedät, ettei se lopu koskaan.

* * * * * 

Ja vuodelta 2007:

Ilkeitä sanoja, pilkallista naurua,
hyppysellinen väkivaltaista käytöstä.
Sekoitetaan, kunnes vaahtoaa ja
kaadetaan sopivan uhrin niskaan.
Tuloksena jälleen yksi pilattu elämä.

* * * * *

Tänään kuulin taas ne samat
halventavat sanat suustanne,
ettekö voi antaa minun olla rauhassa.
Hei, tuolta se tulee, iskekää kiinni,
niinkö te mietitte ja sovitte,
kunnes mitään ei oo jäljellä.
En jaksa aina puolustautua,
haluan kulkea rauhassa käytävillä,
ilman jatkuvaa syrjintää ja tönimistä.
Luuletteko, että tämä on hauskaa?

* * * * *

Miten jollain voi olla niin pistävän kylmä katse,
joka porautuu vaatteiden läpi,
ihon alle ja syvemmälle.
Sen tuottamat vahingot ovat laajoja ja
pysyviä, kroonisia vaivoja.
Kylmyyttä ei pääse pakoo,
vaikka kuika yritää piiloutua,
se löytää jokaisen inhimillisen olenno
ja murskaa heikoimmat.

* * * * *

Että sellasta. Noita lukiessa tuli mieleen niin monta tilannetta, joissa pelkäsin ja, pakko kai se on myöntää, vihasin luokkakavereitani.

Pakko vain yrittää irtautua siitä "roolista". En ole enää koulukiusattu. Mulla ei ole enää mitään syytä ahdistua koulussa tai pelätä kouluun menoa. What happened was not my fault.