7 things

15.03.2012 - 14:04 / Kategoriat: Arki, Elämä, Sekalaiset, Vaikeaa

Sain tämän saman haasteen sekä supernovalta että Arinalta, joten pakko kai se on sitten uhrautua. :D

1. Kiitä tunnustuksen antajaa:
Kiitos supernova ja Arina! ♥

2. Kerro itsestäsi 7 faktaa:
1. Olen salaa helpottunut, ettei mun tarvii olla harjottelussa.
2. En ole koskaan saanut hylättyä yhdestäkään kurssista (tosin eilen sain elämäni ekan ykkösen).
3. Olen lukenut tämän vuoden aikana jo yli 45 kirjaa.
4. En ole saanut tehtyä mitään koulujuttuja kolmeen viikkoon, vaikka pitäisi kirjoittaa yksi tutkimusanalyysi, yksi yhteenveto ja tehdä muutamat saksan tehtävät.
5. Stressaan tosi helposti ja sitten menee koko kroppa sekasin.
6. Luen aina lehdestä tekstaripalstan ja kommentoin ääneen ihmisten typeryyttä.
7. Ärsyynnyn tosi helposti ihan pikku jutuista, kuten siitä, että ihmiset ei palauta ostoskärryjä paikoilleen.

3. Lahjoita tunnustus 15 bloggaajalle: Birdielle, Imperialle ja kaikille muillekin, jotka vaan viitsii vaivautua.

Olen kipeä. Ihan niin kuin elämä ei ois muutenkin tarpeeksi sieltä itsestään.

0 kommenttia kommentoi

Even though I'm tired of trying

13.03.2012 - 15:38 / Kategoriat: Arki, Elämä, Koulu, Vaikeaa

Miksi elämän pitää olla näin hiton vaikeaa? Eikö kaikki vois kerrankin sujua ilman ongelmia? Näköjään ei. Soittelin siis jälleen kerran tuonne sairaalan suuntaan, kun sieltä ei vaivauduta minkäänlaista väliaikatietoa ilmottamaan. Lähete oli vihdoin ja viimein mennyt perille ja olin jo aivan "jes saan ajan leikkaukseen", niin eiköhän sieltä tuumata, että pääsen ortopedian polille 10.5. eli yli 3 kk tapaturman jälkeen. Ja sitten ne vielä sano, että tuolloin arvioidaan leikkaustarve.
Eikö se riitä, että on yhdeltä kirurgilta LÄHETE leikkaukseen? Ei näköjään. Mitäpäs siitä, että en pysty kävelemään kunnolla, en pysty istumaan kovin kauaa ja ylipäätään päivittäinen elämä on hankalaa. Mitäs siitä, että piti päästä kiireellisesti leikkaukseen. Mitäs siitä, että menisi koko vitun kesä pilalle enkä pystyisi a) tekeen kesätöitä ja b) suorittaan harjottelua. Mitäs siitä, että se lykkäis myös muita opintoja, koska en vois mennä myöskään seuraavaan harjotteluun, kun tää edellinen olis tekemättä. Eikä siis ole mitään takeita edes siitä, että ylipäätään pääsen leikkaukseen.
Noh, avauduttiin sitten vähän tälle hoitajalle ja huomenna pitäisi tulla tietoa, että onko mahdollista päästä aikaisemmin. Jos ei, niin sitten mennään yksityiselle. Jos vakuutus siis korvaa. Jos vakuutus ei korvaa, niin sitten on suoraan sanottuna vituillaan elämä seuraavat kuukaudet. Että tällaista tällä viikolla.

Musta tuntuu, että mulle käy aina näin. Vittu. Pitää kai alkaa katteleen yhteishakua, voi olla alanvaihto edessä.

2 kommenttia kommentoi

Kun valot illan jälkeen sammuu / Mä tyhjään huoneeseeni piiloudun

09.03.2012 - 15:28 / Kategoriat: Arki, Elämä, Koulu, Kuvia, Vaikeaa

Tulevaisuus jälleen pohdinnan alla. Mitä kesällä tapahtuu? Saanko töitä, millä maksan vuokran? Jatkanko tuolla syksyllä? Pitäisikö hakea muualle? En olisi päätynyt tähän tilanteeseen, jos eräs läheiseni ei olisi kysynyt, aionko hakea yhteishaussa jonnekin muualle. En tiedä oliko se suora vihjaus, että alan vaihto ois paikallaan. Jotenkin sen tuntui vähän pahalta. En jaksaisi ajatella tulevaisuutta juuri nyt. Kaikki riippuu niin siitä, miten ton jalan kanssa käy. Koska pääsen leikkaukseen, onnistuuko leikkaus, miten kauan paranemisessa menee ja niin edelleen. Mutta kun pitäisi tietää NYT. Pitäisi hakea. Töitä. Mahdollisesti sitä opiskelupaikkaa. Tai siirtoa. Ahdistaa.

KUVA

Tuli mieleen peruskoulun viimeiset kuukaudet. Kuinka kaikki tuntui kaatuvan päälle ja väsytti niin paljon, että teki mieli astua bussin eteen. Sen verran, että pääsisi hetkeksi lepäämään, irti kaikesta. Nyt on vähän samanlainen olo. Kun vaan vois lukittautua jonnekin kauas kaikista muista ja vaan nukkua syksyyn. Hello life, make me happy!

KUVA

Mun unirytmi on perseellään. Tai siis valvon johonkin kahteen tai kolmeen ja herään yhdeksältä. En nuku tarpeeksi, tiedetään. Ei muuten auta kyllä tätä tilannetta yhtään. Mutta kun en saa nukuttua, illalla tunnen itseni niin yksinäiseksi. Eikä mulla ole mitään oikeutta tuntea näin, mullahan on kaikki, mitä vaan toivoa saattaa. Tai niin muut ainakin luulee. Ehkä mussa on joku valuvika enkä vaan osaa olla onnellinen.

KUVA

Ahdistaa kun en tee mitään. Dataan ja luen ja syön ja dataan. En pääse minnekään, en pysty tekeen mitään. Yhtä etäkurssia oon yrittänyt tehdä, mutta ei riitä motivaatio edes siihen, vaikka rakastan sitä kurssia enemmän kuin mitään muuta kursseistani.

Jos vaihtais levyä, ei tämä olo ainakaan parane valittamalla. Life sucks, get over it.

3 kommenttia kommentoi

Pitihän se arvata

16.02.2012 - 17:59 / Kategoriat: Arki, Elämä, Vaikeaa

Ihan odotusten mukainen tuomio tuli, kun kävin lääkärissä. Pehmytkudoksessa ilmeisesti repeämä ja se täytyy siis leikata. Tarkoittaa sellasta muutaman viikon sairaslomaa eli en todellakaan mene harjotteluun tänä keväänä. Ajatus leikkauksesta pelottaa aika lailla. Lähinnä nukutus ja se, että jos jotain meneekin vikaan. Jos ne vaikka katkasee jonkun hermon, enkä pysty enää käveleen. Mutta se on sitten sen ajan murhe. Yritän nyt jaksaa vielä ens viikon koulua ja sitten tosiaan lomailen muutaman viikon, kun muut on harjottelussa. Saapas nähdä, koska tulee sitten kutsu leikkaukseen.

Muuten viikko on mennyt. Mitään ei oo tapahtunut, kaikki vaan pyörii tuon jalan ympärillä.

2 kommenttia kommentoi

Takavuosien ahdistus

12.02.2012 - 15:07 / Kategoriat: Elämä, Koulu, Pohdintaa, Vaikeaa, Viikonloppu

Jotenkin sitä on onnistunut tässä viime aikoina tehokkaasti unohtamaan, minkälaista painajaista koulu oli muutama vuosi sitten. Tänään satuin eksymään rakkausrunot.fi sivustolle, kun ajattelin selailla vanhoja runojani opiskelijakunnan runokilpailun takia. Viimeisimmät runoni ovat aika valoisia, mutta varsinkin kasi ja ysiluokkien aikaan kirjoitetut on aika ahdistavia. Tässä pari esimerkkiä.

Vuodelta 2006:

Yritän puhua, mutta sanoja ei kuulu,
sä luuleet, että oon aivan hullu.
Mikset voinut mua ymmärtää,
miksei kukaan voi edes yrittää?
Turha mun on puhuu ongelmistani,
ette te kuitenkaan kuule huutoani.
Luuletko, että voisin luottaa teihin?
En enää edes usko meihin.
Se oli ohi jo kauan sitten, liian kauan.

* * * * *

Kuulen kuiskauksen,
se hiljaisuuden rikkoo.
Olen surullinen,
juuri niin kuin ne toivoo.
Kai mä niitä pelkään,
liian paljon.
Ne on jo riistäneet,
mun vapaan tahdon.

* * * * *

Loputon käytävä, pääty ei koskaan.
Jatkat matkaa, et pääse poiskaan.
Kaikki tuijottaa, oot niin outo.
Juorut leviää, milloin tulee tauko?
Tiedät, ettei se lopu koskaan.

* * * * *

Ja vuodelta 2007:

Ilkeitä sanoja, pilkallista naurua,
hyppysellinen väkivaltaista käytöstä.
Sekoitetaan, kunnes vaahtoaa ja
kaadetaan sopivan uhrin niskaan.
Tuloksena jälleen yksi pilattu elämä.

* * * * *

Tänään kuulin taas ne samat
halventavat sanat suustanne,
ettekö voi antaa minun olla rauhassa.
Hei, tuolta se tulee, iskekää kiinni,
niinkö te mietitte ja sovitte,
kunnes mitään ei oo jäljellä.
En jaksa aina puolustautua,
haluan kulkea rauhassa käytävillä,
ilman jatkuvaa syrjintää ja tönimistä.
Luuletteko, että tämä on hauskaa?

* * * * *

Miten jollain voi olla niin pistävän kylmä katse,
joka porautuu vaatteiden läpi,
ihon alle ja syvemmälle.
Sen tuottamat vahingot ovat laajoja ja
pysyviä, kroonisia vaivoja.
Kylmyyttä ei pääse pakoo,
vaikka kuika yritää piiloutua,
se löytää jokaisen inhimillisen olenno
ja murskaa heikoimmat.

* * * * *

Että sellasta. Noita lukiessa tuli mieleen niin monta tilannetta, joissa pelkäsin ja, pakko kai se on myöntää, vihasin luokkakavereitani.

Pakko vain yrittää irtautua siitä "roolista". En ole enää koulukiusattu. Mulla ei ole enää mitään syytä ahdistua koulussa tai pelätä kouluun menoa. What happened was not my fault.

3 kommenttia kommentoi