Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Pikkukaupungin tyttö, joka on hukassa omassa elämässään. Selitystä aiheesta ja aiheen vierestä, vaatekriisejä, yleistä sekoilua ja kavereiden kanssa koettua draamaa. Yritän kirjoittaa rehellisesti kaikesta, mutta en voi tietty esittää kuin oman näkökulmani tapahtumiin. Kaikki kommentit otetaan ilolla vastaan!

Pyörälenkkejä ja anatomiaa

Tämä viikko on mennyt jotenkin älyttömän nopeasti. Mulla ei ole yhtään lauantai-olo ja melkein sainkin sätkyn, kun aamulla heräsin siihen, kun äiti soitti ja kello oli jo kymmenen. :D En kyllä käsitä, miten nukuin niin pitkään, mutta ehkä sitä univelkaa on taas kertynyt. Olen ollut siis hurjat seitsemän tuntia hereillä ja ehtinyt jo tehdä vaikka mitä. Olen mm. imuroinut, tiskannut, kirjoittanut 2 sivun koosteen ja käynyt 10 kilsan pyörälenkillä. Tarkoitus olis vielä kirjoitella anatomian essee loppuun ja lukea mikrobilsan kokeeseen, mutta en aio ottaa niistä stressiä. Liian hyvä päivä stressaamiseen. :)

Kolme päivää koulua ja sitten lähden REISSUUN. Lähden siis torstaina ja tuun takaisin seuraavan viikon keskiviikkona. Tai no kotona oon vasta torstain puolella, mutta kuitenkin. Vähän huono aika lähteä reissuun, kun on kokeita sun muuta kivaa, mutta ehtiipä ne tehdä myöhemminkin! Eikä mulla jää kun yksi koe tekemättä ja ainahan on uusintakoepäivä. Ai joo, siis lähden Latviaan. Juomaan lattea Jungelle ja shoppeileen New Yorkeriin. Ja toivon mukaan biitsille, riippuu tosin säästä.


kuva

Parin viikon päästä pitäisi mennä harjoitteluun. Tässä vaiheessa alkaa vähän jännittää. Ei niinkään se harjoittelu vaan se, että ehdinkö saada opintotukipäätöksen ajoissa. En ole ehtinyt vielä edes tehdä sitä, kun koulun puolelta olivat onnistuneet sotkemaan koko harjoittelun. Ja nyt se mun ohjaaja ei vastaa mun sähköpostiin ja yllättäen mua ärsyttää aika lailla. Siis on mulla säästössä sen verran, että saan vuokran maksettua, mutta en vain haluais koskea niihin rahoihin. En kyllä edes tiedä mihin säästän, mutta se ei olekaan pääasia. Ja kesätöistä tulee sitten se reilu 600 euroa, joista saan pari sataa säästöön, mutta ne rahat saan vasta heinäkuun lopussa.

De säger livet är inte lätt

En sitten käynytkään kirpparilla eilen, vaikka kaupungilla muuten pyörinkin. Pitää katsoa, jos vaikka huomenna tai tiistaina jaksaisi koulun jälkeen lähteä. Mun lempikirpparille on joku pari kilometriä, mutta se tuntuu jotenkin pitkältä matkalta, kun keskustaan on ehkä kilsa. :D Se tässä kaupungissa onkin parasta. Kaikki on lähellä. Junalle menee kävellä ehkä vartti, kirjastoon vähän vähemmän. Uimahallille/salille menee pyörällä tasan 7 minuuttia. Ja täällä on niin ihanan tasasta! Nimimerkillä ennen kuljin koulusta kotiin 1,5 kilsaa ylämäkeen.

Lupasin niitä kuvia postailla, mutta en ole saanut siirrettyä niitä vielä koneelle, joten joudun taas tuottamaan pettymyksen. Anteeksi. Lupaan parantaa tapani! Katellaan, jos ens viikolla jaksasin lykätä sen muistikortin koneeseen. On kyllä niin paljon muutakin tekemistä. Pitäisi lukea kolmeen tenttiin, käydä salilla, valita vaatteet keskiviikoksi, värjätä kulmakarvat, lakata kynnet, leikkiä tutoria ja kaikkea muuta yhtä jännää.

Ootan keskiviikkoa innolla. Kiva päästä vähän tuulettumaan ja bilettään vähän eri porukalla kuin tavallisesti. Vähän vaan jännittää, kun muu porukka tuntee toisensa entuudestaan ja ite en tunne kuin pari tyyppiä. Onneksi mulla on ihanat kaverit tukena ja turvana. Vaikka ne ehtikin jo kettuilla mulle, että voidaan yhden tyypin kanssa ottaa kisa, kumpi on useamman tyypin kanssa illan aikana. Mikä siinä on, että jätkät saa vaihtaa naista kuin sukkia, mutta jos joku tyttö sortuu samaan toimintaa, se saa heti hutsun maineen? Life is so unfair!

Pitäis tästä lähteä lenkille. Alkaa hiukan ahdistaa, kun oon ollut koko päivän sisälle enkä oo oikein tehnyt mitään. Eikä nyt edes sada niin pahasti kuin eilen. Voin sanoa, että ei ole mikään kovin ihana kokemus, kun sataa räntää korvista sisään. :D

So you say I'm not alone but how can I know you're not lying?

Lueskelin tuossa Böördin (:D) blogia ja päätin sitten jakaa kokemuksia ihanista sukulaisista. Kun musta tuntuu, että oon ihan vääränlainen kummankin puolen sukuun. En oo yhtään sellainen reipas ja rempseä vaan suoraan sanottuna arka. En siis siinä mielessä, että pelkäisin ihmisiä, vaan enemmänkin siinä mielessä, että oon hirveän epävarma ja arkailen tehdä asioita, joita en ole tehnyt aiemmin. Enkä ole kovin oma-aloitteinen, paitsi jos tiedän paikan rutiinit. Ettei vaan tulis tehtyä väärin. Meidän suvussa kuitenkin lähes kaikki muut naiset on ns. työläisiä ja hirmu sosiaalisia. Mun äiti on ihan samanlainen ja sisko myös. Se on joskus tosi ärsyttävää, kun ihmiset tuntuu ajattelevan, että oon jotenkin huonompi ja ohittaa mut täysin. Eikä vaan tuntemattomat tai kaukaisemmat sukulaiset, vaan myös ihan lähipiiri. Jopa mun vanhemmat.

Toinen juttu on sitten tämä mun ihanainen mummini. Jos joku haluaa vaivoikseen ihmisen, joka vähättelee kaikkia tekemisiäs (paitsi jos satut olemaan mies), on kaikessa paras ja aina oikeassa, on kiinnostunut vain itsestään ja on sitä mieltä, että korkeakouluopinnot on ihan tyhjänpäiväsiä, niin tulkoon hakemaan. Kun on 20 vuotta kuunnellut sitä, miten kaikki, mitä teen on tyhjänpäivästä tuhraamista, sitä alkaa pikkuhiljaa uskoa, että oikeasti on niin arvoton. Toinen kulunut aihe on "Etkö sinä ole jo opiskellut tarpeeksi?" No en todellakaan. Jos musta olis kiinni, niin luultavasti opiskelisin koko loppu elämäni. Ehkä sitä joskus 80-vuotiaana vihdoin tietäs sitten, mitä elämältä oikeasti haluaa.

Mulla on siis taas tämä iänikuinen opiskelukriisi. Kun en tiedä, mitä haluan. En osaa kuvitella itseäni oikein mihinkään ammattiin. Paitsi elukkapuolelle. Ja ehkä psykiatrian puolelle hoitajaksi. Siis en mihinkään osastolle vaan avopalveluihin. Tai miksei jonnekin syömishäiriöklinikalle. Ääh, en oikeasti tiedä olisko musta siihen. Kirjoittaminenkin kiinnostaa, mutta en halua siitä ammattia enkä todellakaan halua tappaa kiinnostustani kirjallisuutta ja kielitiedettä kohtaa oikeasti opiskelemalla alaa. Ehkä sitä vaan pitää kokeilla jokaista alaa enne kun tietää, onko se oikea...

Cause my life belongs to the other side

Ensimmäinen lomaviikko vetelee viimeisiään, viisi jäljellä. Oon harrastanut vähän kotiseutumatkailua ja myös ulkomaanmatkailua. Suomeksi sanottuna kävin Ruotsissa, tarkemmin sanottuna mm. Ikeassa. Ostin kirjahyllyn. Ja pari muuta juttua. :D En näköjään pysty käymään Ikeassa ostamatta jotain. Like that's something new. Oon ihan shopaholic. Ihaninta on shoppailla kirjoja. Tilasin vasta Briteistä neljä kirjaa, joita oon himoinnut kauan. Oon vaan oottanut, että ne julkaistais Suomessa, mutta kun ei, niin ei. Onneksi on Book Depository!


KUVA

Kaveri pääsi Harvardiin. Jippii. Oon oikeasti onnellinen sen puolesta, mutta täytyy myöntää, että oon myös hemmetin kateellinen, koska mulla ei riittänyt kanttia lähteä ulkomaille. Ja muutenkin. Se on niin hemmetin fiksu (minä en), rikas (minä en), itsevarma (minä en) ja suosittu (no need to tell, minä EN). Joo ei mulla ole mitään alemmuuskompleksia. Jos sitä harrastais vähän shoppailuterapiaa, ettei aivan hautautuis itsesääliin. Mikään ei ole rumempaa kuin itsesäälissä rypeminen.

Takavuosien ahdistus

Jotenkin sitä on onnistunut tässä viime aikoina tehokkaasti unohtamaan, minkälaista painajaista koulu oli muutama vuosi sitten. Tänään satuin eksymään rakkausrunot.fi sivustolle, kun ajattelin selailla vanhoja runojani opiskelijakunnan runokilpailun takia. Viimeisimmät runoni ovat aika valoisia, mutta varsinkin kasi ja ysiluokkien aikaan kirjoitetut on aika ahdistavia. Tässä pari esimerkkiä.

Vuodelta 2006:

Yritän puhua, mutta sanoja ei kuulu,
sä luuleet, että oon aivan hullu.
Mikset voinut mua ymmärtää,
miksei kukaan voi edes yrittää?
Turha mun on puhuu ongelmistani,
ette te kuitenkaan kuule huutoani.
Luuletko, että voisin luottaa teihin?
En enää edes usko meihin.
Se oli ohi jo kauan sitten, liian kauan.


* * * * *

Kuulen kuiskauksen,
se hiljaisuuden rikkoo.
Olen surullinen,
juuri niin kuin ne toivoo.
Kai mä niitä pelkään,
liian paljon.
Ne on jo riistäneet,
mun vapaan tahdon.


* * * * *

Loputon käytävä, pääty ei koskaan.
Jatkat matkaa, et pääse poiskaan.
Kaikki tuijottaa, oot niin outo.
Juorut leviää, milloin tulee tauko?
Tiedät, ettei se lopu koskaan.


* * * * * 

Ja vuodelta 2007:

Ilkeitä sanoja, pilkallista naurua,
hyppysellinen väkivaltaista käytöstä.
Sekoitetaan, kunnes vaahtoaa ja
kaadetaan sopivan uhrin niskaan.
Tuloksena jälleen yksi pilattu elämä.


* * * * *

Tänään kuulin taas ne samat
halventavat sanat suustanne,
ettekö voi antaa minun olla rauhassa.
Hei, tuolta se tulee, iskekää kiinni,
niinkö te mietitte ja sovitte,
kunnes mitään ei oo jäljellä.
En jaksa aina puolustautua,
haluan kulkea rauhassa käytävillä,
ilman jatkuvaa syrjintää ja tönimistä.
Luuletteko, että tämä on hauskaa?


* * * * *

Miten jollain voi olla niin pistävän kylmä katse,
joka porautuu vaatteiden läpi,
ihon alle ja syvemmälle.
Sen tuottamat vahingot ovat laajoja ja
pysyviä, kroonisia vaivoja.
Kylmyyttä ei pääse pakoo,
vaikka kuika yritää piiloutua,
se löytää jokaisen inhimillisen olenno
ja murskaa heikoimmat.


* * * * *

Että sellasta. Noita lukiessa tuli mieleen niin monta tilannetta, joissa pelkäsin ja, pakko kai se on myöntää, vihasin luokkakavereitani.

Pakko vain yrittää irtautua siitä "roolista". En ole enää koulukiusattu. Mulla ei ole enää mitään syytä ahdistua koulussa tai pelätä kouluun menoa. What happened was not my fault.