Kirjoitin juuri kolme n. 200 sanan englannin aihetta aiheista koululiikunta, oudot työt ja nuorten paineet. Taso on kyllä aika olematonta, mutta ihan sama. Vielä kolme pitäisi kirjoittaa ennen jakson loppua, mutta onhan tässä vielä aikaa. Myös saksan aineita pitäisi kirjoitella vielä pari. Ne ovatkin sitten ainoat jäljellä, kaikki muu on tehty. Toimin parhaiten paineen alla ja sen vuoksi kaikki jääkin aina viime tippaan. Ensi jaksossa yritän taas kovasti saada kaiken valmiiksi ajoissa, mutta aina se kaatuu johonkin.

Katsoin eilen Napapiirin pikajunan. Muistan vieläkin, kun lainasin sen kerran kaveriltani ja rakastuin. Nyt onkin hyvä aloittaa joululeffamaratoonit. Santa Clauset haluan ainakin katsoa ja Grinchin ja Saiturin joulun jajajaja... :D Kaikki. Eilen join ensimmäiset Julmustit tälle vuodelle. Pitää varmaan ensi viikolla hakea sitä lisää, kun ostin VAIN 4 pulloa. Suklaakalenteriakaan mulla ei vielä ole. :(

Tänään lenkkeillessä ajattelin taas, miten yksin sitä on maailmassa. Tai siis sillä lailla hyvällä tavalla yksin. Oli vain minä, koira ja hiljaisuus. Valitettavasti ei näkynyt tähtiä, kun oli niin pilvistä. Ihanaa, että ei tarvitse kävellä kuin n. 100 metriä ja on jo paikassa, jossa on vain metsää eikä ollenkaan taloja. Iltaisin siellä ei edes pahemmin liiku ihmisiä, kun ei ole katuvaloja. Siksi sinne onkin kiva kävellä koiran kanssa. Ei aivan kuntopolulle asti, siellä on aina ihmisiä.

Lueskelen Isabel Abedin kirjaa Lucian ja pohdin, onko maailmassa oikeasti kaikille joku tietty ihminen. Vai vain niille, joista tuntuu siltä, että osa itsestä puuttuu. Koska musta tuntuu juuri siltä. Ja se aiheuttaa levottomuutta. En  oikein tiedä mitä puuttuu tai kuka. En ole vielä tavannut ketään, joka saisi (klisee) mut tuntemaan itseni kokonaiseksi. Enkä ehkä ikinä tapaakaan, mistä sen tietää.

Keksin muuten eilen täydellisen suomenkielisen sanan sille tunteelle, joka mulla oli perjantaina. Poissa tolaltaan. Sitä minä olin.