Yksi hyvä kaverini muutti syksyllä naapurikaupunkiin ja olen nähnyt hänet sen jälkeen vain pari kertaa. Kyllä mä tietenkin ymmärrän, että se haluaa viettää aikaa uusien ystävien, kihlattunsa ja perheensä kanssa, mutta oishan se ihan kiva, jos se edes soittais once in a while. Tietty se toimii molempiin suuntiin, mutta itse sentään ilmoittelen aina kun sillä suunnalla liikuskelen. Eipä sitä tapaamisaikaa vain onnistu järjestämään tiukkaan aikatauluun. Se on niin jännää. Kyllä mä silloin kelpaan, kun pitää jollekin valittaa tai itkeä murheitaan, mutta sitten kun porukalla on asiat hyvin, niin ei kuulu mitään.

Onnistuin taas suututtaa yhden kaverin. Sen saman, jonka kanssa riitelin bensarahoista jokunen viikko sitten. Nyt kyse oli yhdestä ryhmätyöstä, josta olen oman osuuteni tehnyt ja ilmoitin, että en pysty huomenna tekemään sitä, kun lähden tuonne kaupunkiin juhlimaan. Hän sitten ilmeisesti suuttui, kun oli valittanut ryhmän kolmannelle jäsenelle, että en välitä koko ryhmätyöstä enkä ole tehnyt mitään sen eteen. Ja tämä kolmas henkilö kertoi sitten minulle, kun kysyin, onko hän tehnyt osuutensa. Hänen mukaansa koko juttu on jo valmis, joten en näe mitään syytä raivota mulle. Luultavasti se on kateellinen siitä, että mennään kaverin kanssa kahdestaan juhlimaan, eikä edes pyydetty sitä mukaan.

Harkitsen hyvin vakavasti nunnaksi ryhtymistä. Se ratkaisis kaikki mun ongelmat. Ei tarvis miettiä miespuolisten henkilöiden ajatuksia, urasuunnitelmakin ois valmis ja ois hyvä syy olla pitämättä mitään yhteyttä ärsyttäviin ihmisiin.

Aloitin eilen uuden kirjoitusprojektin, kun sain edellisen valmiiksi. Hurjat 10 000 sanaa. Ja kävin kirjastossa tänään, viikon tauon jälkeen. Aah, alkoikin jo olla vieroitusoireita. Lainasin pari leffaa ja muutaman järkkypaksun romskun. Eiköhän niillä viikonloppu mene. Onneksi lauantainakin on kirjasto auki, joten voin hakea tarvittaessa täydennystä.