Ihan jees viikonloppu takana. Mietin vain, että koska mulla on ollut kunnolla hauskaa, ilman mitään surullisia ajatuksia. En muista. Perjantainakin ärsytti A:n ja D:n jutut. Toinen on itsekeskeinen hemmoteltu pentu ja toinen valehtelija. Tai no ei ne ole niin pahoja oikeasti, mutta yhdessä niistä vain tulee ne huonoimmat puolet esiin. D esittää asiat aina niin, että kaikki on muiden syytä ja hän on viaton uhri. Ja liioittelee aika reilusti. Kai se on sitä kuuluisaa Lapin lisää. Ehkä mä en vain pysty pitämään hauskaa ja rentoutumaan, ennen kun saan kaiken surun ulos. Vielä kun tietäs miten.

Porukat oli tänään monta tuntia poissa. Oli ihan kiva olla rauhassa ja hukkua musiikkiin. Oon kieltänyt itseltäni kaiken masentavan musiikin, joten soittelen aika paljon Gwen Stefania nykyään. Se ihan oikeasti piristää. Varsinkin Love, Angel, Music, Baby on hyvä levy. Täytyy kyllä myöntää, että vähän lipsuin tuosta kiellosta tämän viikon aikana. Ostin nimittäin Antti Tuiskun uuden levyn (wich I btw LOVE) ja popitin sitä.

Hip hei, aivan kuin asiat ei muutenkin ois huonosti, mulle iski vielä silmätulehdus. Molempiin silmiin. Huomenna siis aamusta vastaanotolle. Ei siinä mitään, harmittaa vain, kun aattelin, että voin nukkua kerrankin pitkään, kun koulu alkaa vasta 12:30. Noh, aina ei voi voittaa.

Eilen oli Pyhäinpäivä. Miten vietitte sitä, vai vietittekö ollenkaan? Me käytiin viemässä kynttilä muualle haudattujen muistomerkille, kun kaikki sukulaiset on haudattu etelään. Mun mielestä on aina ollut tyhmää, että me asutaan täällä, kun sukulaiset asuu 250-600 kilometrin päässä.

Ärsytti muuten ihan sikana, kun eilen missasin Omid Djalili Show'n ja tänään en pystynyt kattoon sitä Ylen Areenasta, kun se dissaa mua. Ilmottaa vaan, että "Tämän ohjelman katselua on rajoitettu. Ohjelma on katseltavissa vain Suomessa".  Ja muistin just, että A sanoi tuossa joku aika sitten, että se ei tykää muitijutuista. Että esimerkiksi silloin, kun Tokio Hotelista tuli hitti, niin se lopetti bändin kuuntelun. Ja sanoi vielä, että se oli siinä vaiheessa ollut TH:n fani jo ainakin 4 vuotta. Voin sanoa, että tuo oli täyttä bullshittiä. En kyllä pahempaa trendipelleä tiedä. Pillifarkut, legginssit, mikä vain, mikä on kallista ja muodissa nyt. Aivan sama miltä se näyttää (useimmiten ei niin hyvältä.) Ää, ehkä mä vain olen ilkeä narttu. Tai miten niin ehkä.

Aa, tää näytön tuijottamin ei tee hyvää kipeille silmille. Pitää kai mennä ja tunkea pää pakastimeen. Tai samantien vetää itsensä viemäristä alas. Sayonara queridas!

p.s. Opo tykkäs HOPSista ja sano, että oon avoin ja realistinen ja mulla on tällainen hoidollis-humanistinen luonne, joka kattaa eläimet ja ihmiset. Mitä se tarkoittaa?