Huomenna on vain kaksi tuntia koulua ja sitten mulla alkaa LOMA. Oonkin kyllä jo niin täynnä noita ihmisiä ja koko paikkaa. Toivottavasti ehdin loman aikana nähdä yhtä ihanaa kaveria, joka kyllä lupas tulla käymään, mutta siitä ei koskaan tiedä.

Sain eilen yhden joululahjan ja haluaisin avata sen heti, mutta pitää kai malttaa odottaa vielä viikko. Se voikin jäädä mun ainoaksi lahjaksi. Noh, se ja sama, enhän minä mitään ansaitsekaan.

Ihanaa, kun tämä harvinaisen rankka syksy on jo melkein takana. Toivottavasti keväällä jaksan paremmin. Vaikka mulle kyllä on yleensä kevät ollut rankempaa aikaa, siis henkisesti, kuin syksy. Ja ensi keväänä on taas luvassa luopumista, haikeutta ja viimeisiä kertoja. Mulla tulee niiin ikävä paria opettajaa ja niitä harvoja kavereita, joista oikeasti tykkään. Jenzua ja Mandia. Pojua. Ehkä vähän myös X.ää, kun se on taas ollut ihan kiva.

Tänään on ollut pinna astetta kireämmällä, kauhea stressi matikan tehtävistä ja muutenkin tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Mun vanhemmilla on ystäviä, joiden kanssa ne pitää säännöllisesti yhteyttä, Siskolla on kaksi bestistä, mun veljillä on paljon ystäviä ja mulla ei ole ketään. Jenzun kanssa ollaan nyt vähän lähennytty, mutta sillä on niin paljon muitakin kavereita, ettei me ehditä oikein vapaa-ajalla nähdä. Ja Mandilla on bestis, joten se ei oikeastaan tarvitse mua kuin satunnaiseksi bileseuraksi. Tämä on vähän tällainen ikuisuus ongelma, tai teen tästä sellaisen, mutta mua oikeasti vaivaa se, että en pysty puhumaan yhdellekään ihmiselle mistään vähänkään henkilökohtaisemmasta. En mummista ja syyllisyyden tunteistani, en ihastuksista/vihastuksista. Tänne voisin muuten purkaa niitä, mutta en halua kuitenkaan ihan kaikkien tuntemattomien ihmisten näkevän.

Vinkki #16: Runo tai laulu tai miksei vaikka taulu/piirros lahjan saajasta. :)

Anteeksi tämä angstailu.