Heimoitrallalaa. Olipas rankka viikonloppu. Sisko ja molemmat veljet oli käymässä ja niiden kanssa menee JÄRKI. Tein sitten kaikkea extremeä, kuten kävin pudottamassa lunta katolta ja siivosin ja kävin piiiiitkillä lenkeillä koirien kanssa. Nyt ne on onneksi lähteneet ja vihdoin jopa kuulee omat ajatuksensa. Ja pääsee koneelle.

Perjantai-iltana oli tullut Dundee Unista conditional offer, English with German kurssille. C:n keskiarvoa, vähintään C:tä enkusta ja vähintään 6 IELTS:stä vaativat. No joo, en kyllä sinne halunnutkaan. IELTS:ä en aio alkaa tekemään, se tulis aika kalliiksi. Ja oon alkanut vähän ajatella, että ehkä hankin täällä ensin esim. sen sairaanhoitajan tutkinnon ja lähden sitten vasta ulkomaille. Kun kuitenkin on tuo koira ja sitten mummin tilanne on se mikä se on. Realistisesti ajateltuna tuskin 85-vuotispäiviä vietetään.

En sitten mennyt eilen niihin pirskeisiin. Ei yhtään huvittanut, kun en sitä alkuperäistä kutsua saanut. Kaveri sitten yritti soitella perään, mutta pistin puhelimen tylysti kiinni ja työpöydän laatikkoon. Saa nähdä, miten vihaisia ne mulle on maanantaina. Eiku jee, enpäs nääkään niitä kuin vasta torstaina. Jippii.

Sellasta tällä kertaa. Nyt meen pänttäämään bilsan tenttiin. Onneksi kirjoitan sen ylimääräisenä.

edit// Haha, Facebookissa oli jo valitettu, kun ERÄÄT ei voi ilmoittaa, ettei ole tulossa. Voi jessus sentään. Kyseessä on samat ihmiset, jotka ootattaa jumalauta tunnin turhaan ja joskus monen tunnin päästä pistää viestiä, että "oho sori unohin".