Huomenna kasiksi kouluun ja istun vieläkin koneella. Mutta ehtiihän sitä lomalla sitten nukkua, eikö vaan? Tää päivä meni suurimmaksi osaksi esseetä vääntäessä ja sainpahan sen valmiiksi, jopa 7 tuntia ennen deadlinea! Kaveri pisti just viestiä, että se on saanut vasta kaksi kolmasosaa kirjoitettua. Voi tulla vähän kiire. Mullakin on vielä yksi essee tälle vuodelle kirjoitella, mutta jätin sen huomiselle, kun nyt ei enää riitä virtaa eikä innostusta.


KUVA

Eilen ois ollut naapurissa bileet ja alunperin olin menossa sinne, mutta jotenkin tuli vaan sellanen olo, etten kestä uusien ihmisten tapaamista just nyt. Tunsin itseni jotenkin niin epävarmaksi omasta ulkonäöstäni ja kaikesta muustakin. Ahdisti ja lujaa. Jotenkin alkaa ärsyttää tää jatkuva epävarmuus ja itsesäälissä rypeminen. Miksi kaiken pitää olla niin hemmetin parisuhdekeskeistä? Tuntuu, että kaikki seurustelee ja saa lapsia ja menee naimisiin ja on onnellisia ja ite vaan haahuilen löytämättä ketään.

Toinen asia, mikä ärsyttää taas ihan älyttömästi on se, että saan jatkuvasti kuulla, miten mun pitäs rohkeasti vaan puhua enemmän ja blaah blaah blaah. Sitten kun yrittää kerrankin sanoa jotain, niin joko kukaan ei kuuntele tai sitten ei saa puheenvuoroa. Puhu siinä sitten. Ja mikä siinä on, että kaikkien pitäis kokoajan olla äänessä? Eikö jonkun pitäis joskus myös kuunnella, mitä muut sanoo? Vai onko se vaan tärkeetä, että jokainen saa toitotettua sitä omaa asiaansa, aivan sama kuunteleeko kukaan? Ei mua ainakaan innosta puhua, jos kukaan ei kuuntele. Mutta ehkäpä sitten vaan oon jotenkin kummallinen tapaus.