Miksi elämän pitää olla näin hiton vaikeaa? Eikö kaikki vois kerrankin sujua ilman ongelmia? Näköjään ei. Soittelin siis jälleen kerran tuonne sairaalan suuntaan, kun sieltä ei vaivauduta minkäänlaista väliaikatietoa ilmottamaan. Lähete oli vihdoin ja viimein mennyt perille ja olin jo aivan "jes saan ajan leikkaukseen", niin eiköhän sieltä tuumata, että pääsen ortopedian polille 10.5. eli yli 3 kk tapaturman jälkeen. Ja sitten ne vielä sano, että tuolloin arvioidaan leikkaustarve.
Eikö se riitä, että on yhdeltä kirurgilta LÄHETE leikkaukseen? Ei näköjään. Mitäpäs siitä, että en pysty kävelemään kunnolla, en pysty istumaan kovin kauaa ja ylipäätään päivittäinen elämä on hankalaa. Mitäs siitä, että piti päästä kiireellisesti leikkaukseen. Mitäs siitä, että menisi koko vitun kesä pilalle enkä pystyisi a) tekeen kesätöitä ja b) suorittaan harjottelua. Mitäs siitä, että se lykkäis myös muita opintoja, koska en vois mennä myöskään seuraavaan harjotteluun, kun tää edellinen olis tekemättä. Eikä siis ole mitään takeita edes siitä, että ylipäätään pääsen leikkaukseen.
Noh, avauduttiin sitten vähän tälle hoitajalle ja huomenna pitäisi tulla tietoa, että onko mahdollista päästä aikaisemmin. Jos ei, niin sitten mennään yksityiselle. Jos vakuutus siis korvaa. Jos vakuutus ei korvaa, niin sitten on suoraan sanottuna vituillaan elämä seuraavat kuukaudet. Että tällaista tällä viikolla.

Musta tuntuu, että mulle käy aina näin. Vittu. Pitää kai alkaa katteleen yhteishakua, voi olla alanvaihto edessä.