Tulevaisuus jälleen pohdinnan alla. Mitä kesällä tapahtuu? Saanko töitä, millä maksan vuokran? Jatkanko tuolla syksyllä? Pitäisikö hakea muualle? En olisi päätynyt tähän tilanteeseen, jos eräs läheiseni ei olisi kysynyt, aionko hakea yhteishaussa jonnekin muualle. En tiedä oliko se suora vihjaus, että alan vaihto ois paikallaan. Jotenkin sen tuntui vähän pahalta. En jaksaisi ajatella tulevaisuutta juuri nyt. Kaikki riippuu niin siitä, miten ton jalan kanssa käy. Koska pääsen leikkaukseen, onnistuuko leikkaus, miten kauan paranemisessa menee ja niin edelleen. Mutta kun pitäisi tietää NYT. Pitäisi hakea. Töitä. Mahdollisesti sitä opiskelupaikkaa. Tai siirtoa. Ahdistaa.


KUVA

Tuli mieleen peruskoulun viimeiset kuukaudet. Kuinka kaikki tuntui kaatuvan päälle ja väsytti niin paljon, että teki mieli astua bussin eteen. Sen verran, että pääsisi hetkeksi lepäämään, irti kaikesta. Nyt on vähän samanlainen olo. Kun vaan vois lukittautua jonnekin kauas kaikista muista ja vaan nukkua syksyyn. Hello life, make me happy!


KUVA

Mun unirytmi on perseellään. Tai siis valvon johonkin kahteen tai kolmeen ja herään yhdeksältä. En nuku tarpeeksi, tiedetään. Ei muuten auta kyllä tätä tilannetta yhtään. Mutta kun en saa nukuttua, illalla tunnen itseni niin yksinäiseksi. Eikä mulla ole mitään oikeutta tuntea näin, mullahan on kaikki, mitä vaan toivoa saattaa. Tai niin muut ainakin luulee. Ehkä mussa on joku valuvika enkä vaan osaa olla onnellinen.


KUVA

Ahdistaa kun en tee mitään. Dataan ja luen ja syön ja dataan. En pääse minnekään, en pysty tekeen mitään. Yhtä etäkurssia oon yrittänyt tehdä, mutta ei riitä motivaatio edes siihen, vaikka rakastan sitä kurssia enemmän kuin mitään muuta kursseistani.

Jos vaihtais levyä, ei tämä olo ainakaan parane valittamalla. Life sucks, get over it.