En ole muutamaan päivään viikkoon kirjoittanut tänne ja se tuntuu oudolta. Ja edellinenkin postaus oli lähinnä epämääräistä sekoilua. Huoh. Onhan tässä ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Kävin lääkärissä ja sain lähetteen fysioon. Toistaiseksi eivät siis ala leikkaamaan. Pari kertaa ehdin jo käydäkin fysiossa ja ihan selkeästi treeni auttaa. Pystyn jo käveleen normaalisti ja kävinpäs tuossa lenkilläkin. Jotenkin liikunnasta tulee tärkeämpää, kun se on kiellettyä. Ääh, en tiedä, mitä yritän tässä selittää.


KUVA

Puolentoista viikon päästä lähden takaisin etelään. Toisaalta ihana päästä omaan kotiin ja nähdä kavereita, mutta toisaalta kouluun paluu ei kauheasti innosta. Voisin vain olla ja nauttia keväästä. Täällä pohjoisessa kevään eteneminen näkyy todella selvästi. Lumikinokset katoaa ja tiet on kohta aivan sulat. Ihanaa, pääsee pyöräileen! Ja rullaluisteleen. Paitsi ettei ole rullaluistimia. Vielä. Pitää käydä kiertään kirpparit, jos jostain löytyis käytetyt. Jos ei, niin sitten pitää investoida uusiin. Pohjanmaan lakeuksilla on hyvä rullistella, kun siellä ei ole oikeastaan ollenkaan mäkiä, toisin kuin täällä pohjosessa.


KUVA

Kaksi kuukautta koulua. Siinä ajassa pitäisi tehdä päätöksiä. Tai jättää tekemättä ja ensi syksynä jatkaa samaa paskaa epäröintiä. Kaksi kuukautta aikaa löytää kesätöitä. Vähän menee turha toivo -osastolle tässä vaiheessa. Oon hakenut useampaan paikkaan ja päätöksiä pitäis tulla ens kuun aikana, mutta jotenkin tuntuu, että ei tärppää. Sitten on pakko nostaa opintolainaa, että saa vuokran maksettua. Jotain koirien ulkoilutusta/ lasten vahdintaa varmaan löytyis sitten sen verran, että sais ruokaa. Mua ahdistaa ajatus lainan nostamisesta, vaikka opiskelenkin alaa, jolla työllisyysnäkymät on todella hyvät. En vaan tykkää olla velkaa.

Ostin muuten viime viikolla vaatteita: punaiset farkut, takin, t-paidan ja sellaisen kivan ohuen kesäpaidan. Ja ihanan violetin nahkalaukun. Ihanaa, kun ulkona on niin lämmintä, että pärjää pelkällä hupparilla. Kyllä se kesä sieltä tulee!