Inhoan riitelyä. Inhoan sitä, että en osaa olla vahva, vaan alan pillittää. Inhoan herkkyyttäni. Inhoan myös sitä, että en vain voi antaa asioiden olla. Nämä yhdistettynä perheeseen, jossa minulla ei ole minkäänlaista sanavaltaa eikä oikeastaan edes oikeutta mielipiteeseen. Elämä on aika perseestä suoraan sanottuna. Se on aina minä vastaan muut. Joskus minä & sisko vastaan muut, mutta sekin on harvinaista. Aina se vika on minussa. Sisko. Se on niin vaikea asia, meidän suhde nimittäin. Ikäerosta huolimatta ollaan aina oltu läheisiä, mutta nyt ajaudutaan koko ajan vain kauemmas toisistamme. Ehkä se on hyväkin asia. Saanpahan ainakin oman elämän, eikä sitä kukaan rajoita määräyksillään. Meidän perheessä kaikki muut on niin voimakastahtoisia ja määräileviä. Ja minä alistun, koska sitä minulta odotetaan. Sama juttu koulussa. Niin se on aina ollut. Ja ne ilkeät sanovat, että minulla ei ole omia mielipiteitä, jos olen kohtelias. Ei se niin mene. En vai tuo niitä julki suureen ääneen ja vaadi muiden huomiota.