Ajattelin eilen, että viikonloppuna ehtisin rentoutua ja vähän lueskella yo-kirjoituksiin, mutta turha toivo. Läksyjä on noin miljoona sivua: matikasta 2 tehtävää, biologiasta 2 tehtävää, ruotsista 2 kirjoitelmaa (lyhyt ja pitkä), äidinkielestä essee... :(( Tänään teen matikan ja biologian, muut saavat jäädä huomiselle. Ahdistaa vain tuo tilanne noiden kavereiden kanssa, kun ne ei voi käyttäytyä sivistyneesti toistensa seurassa ja olen koko ajan kahden tulen välissä. Ihan niin kuin kaipaisin ihmissuhdesolmuja kaiken koulustressin päälle. Eikä jaksamistani yhtään auta se, että porukat on joka viikonloppu mökillä ja joudun olemaan kotona mummovahtina. Ottaisivat edes koirat mukaan. Mikä kotiorja minä oikein olen? Kaikki muut tuntuvat olevan vapaita menemään oman mielensä mukaan, mutta minä joudun jäämään kotiin.

Kävelin koirien kanssa X:n talon ohi ja mietin, miten paljon juttelimme silloin joskus pieninä. Voi kun elämä olisi yhtä helppoa. Missä vaiheessa se puheyhteys katosi? Tuliko X:lle tyttöbakteerikammo? En muista. Muistan kyllä, milloin ensimmäisen bestiksen kanssa lakkasimme olemasta kuin paita ja perse. Muistan myös, milloin välit kahteen muuhun hyvään kaveriin katkesivat. Tai eivät ne katkenneet, vaan jäätyivät. Ja muistan erittäin hyvin, mihin parhaan kaveripoikani ja minun välit viilenivät. Yläaste. Se vei minulta eniten kavereita. Kaksi tyttökaveria ja yhden pojan. Sain kyllä uusia tilalle, mutta niistäkin vain yksi on sellainen, jonka kanssa olen tiiviiimmin yhteydessä. Yhden lapsuudenkaverin kanssa ollaan vähän juteltu, jotain läppää heitetty lähinnä. Se on kiva poika, vähän sellainen hulivili-tyyppi, mutta ihan suloinen. Ja sen pisteet nousevat sen kavereiden silmissä, kun se tuntee tällaisen kääkän. :)