Mun on pitänyt jo monena päivänä kirjottaa, mutta en oo saanut aikaseksi. Helmikuun kunniaksi aloitin kuntokuurin eli siis suomeksi sanottuna yritän vähän seurata syömisiä ja käydä lenkillä. Eiliseen asti sujui aivan älyttömän hyvin, mutta mikäänhän ei ole ikuista.

Oltiin siis kaverin kanssa tulossa kaupasta, kun minä liukastuin, kaaduin ja väänsin polveni niin, ettei vasen jalka enää kestänyt yhtään painoa. Hip hei ja päivystykseen. Täytyy kyllä sanoa, että päivystyksessä kaikki sujui todella nopeasti. Turvotuksen takia ei pystytty kunnolla tutkiin, mutta röntgenkuvien perusteella murtumaa siellä ei ainakaan ole. Sain kepit, uuden ajan ystävänpäiväksi ja viikon saikkua. Nyt yritän sitten saada ajan kulumaan ja pään pysyyn kasassa. Voi kyllä olla, että pompin jo huomenna koululle...

Muuten helmikuun alku on ollut ihan jees. Kävin teatterissa ja taidenäyttelyssä viikonloppuna ja vaelsin kirjastossa pari tuntia. Lomaankin on vaan pari viikkoa, on edes jotain odotettavaa.