Vihdoinkin sen verran rauhaa, että pystyn kirjoittamaan. Tosin aikaa on rajatusti, puolen tunnin päästä pitäis lähteä koiran kanssa ulos. Viikko on alkanut aika kivasti, vaikka oonkin nukkunut huonosti ja koulunkäynti tuntuu järjettömältä. Viimeinen "oikea" kouluviikko. Ens viikolla on prelejä ja prelien pohjia, seuraavalla prelejä, sitten yo-kuunteluita ja tekstitaidon koe ja sitten alkaa tenttikausi. Meillä pitää käydä tenttimässä kaikki aineet, jotka kirjoittaa, mikä mun kohdalla tarkoittaa äikkää, pitkää matikkaa, saksaa, bilsaa ja enkkua.

Mummin kanssa menee järki. Se on niin helvetin utelias. Ja mun kärsivällisyys ei ole univajeen ja stressin takia parhaimmillaan, joten haluaisin vain pois täältä.

Au pair suunnitelmat näyttäis hyvältä tällä hetkellä, mutta pitää katella, millasia tarjouksia tulee vastaan. :) Skoteista ei ole kuulunut vielä mitään ja sain juuri kuulla, että oikeasti hakuaikaa on kesäkuun loppuun asti, mutta tässä vaiheessa aletaan täyttää paikkoja. Oisin ihan hyvin voinut siis hioa hakemusta ja antaa suosittelijalle enemmän aikaa, mutta enpäs tuota tiennyt. Ärsyttää, kun Trackiin ei pääse kirjautumaan ennen kuin Welcome Letter tulee ja Brittien postilaitoksen tuntien se ei tule ikinä. Päätökset kuitenkin pitäis tulla maaliskuun alussa. APUA. Jännittää.

Luin viikonloppuna sellaisen kirjan kuin Hate List ja se oli aika ahdistava. Tosi hyvin kirjoitettu kuitenkin, kun sai vedet silmiin ja ehkä just sen takia se ahdistikin niin paljon. Mutta tykkäsin siitä kaikesta huolimatta.

Penkkarit. Ärsyttää ajatuskin niistä. En ole onnistunut puolentoista vuoden aikana sopeutumaan kauhean hyvin ja tunnen itseni ulkopuoliseksi. Teemasta en kauheasti tykkää, enkä asuista ja muutenkin suhtaudun touhuun aika pessimistisesti. :D Abikonvaa odotan kauhulla. Se on noloa kuitenkin. Aina se on. Ehkä pitäisi harkita asenteen muutosta. :D