Tänään on soinut kaikki tyhmimmät ysäribiisit päässä ja ollut muutenkin kummallinen päivä. Puhelin oli sammunut yön aikana, joten heräsin 20 min ennen koulun alkua. Valitettavasti en edes myöhästynyt vaan olin melkein 10 min etuajassa koululla. Hyppärillä kävin hakemassa apteekissa koiralle lisää matolääkettä ja kaupassa hakemassa itselleni ruokaa viikonlopuksi. Paitsi että ostin kaikkea muuta kuin ruokaa. Tai no, miten sen nyt ottaa. Jos ihminen pärjää teellä ja maidolla viikonlopun, niin sitten mulla ei ole ongelmaa. No ei, on meillä varmaan 12 pussia makarooneja.

Ensi viikolla pitäisi siis lähteä bilettämään, mutta mulla on isomman luokan vaatekriisi. Mitä ihmettä mun pitäisi laittaa? Hame vai housut? Toppi vai t-paita? Minkälaisia asusteita? Mitä teen hiuksille saati sitten naamalle? Vedän paperipussin päähän? Se olisi ainakin parannusta.

Kahden viikon päästä Ouluun (to) ja Helsinkiin (pe-su). Wuhuu. Edes jotain odotettavaa elämältä. Mietin vain, että oisko järkevämpää jäädä Ouluun ja jatkaa siitä junalla perjantaina Helsinkiin. Hm...Toivottavasti ehdin lauantain tai sunnuntain aikana nähdä serkkua. Seminaari loppuu lauantaina neljän aikaan ja puoli kasilta alkaa sitten biletys, joten siinä välissä ehtii varmaan treffaan ihmisiä. Eli jos joku haluaa nähdä, niin majoitun Hakaniemen Cumulukseen. *vinkvink* :D