Uusi käänne perjantain suhteen: kaverilta tuli viesti, että mahdun sittenkin kyytiin, kun se sen toinen kaveri ei olekaan lähdössä. Teki mieli vastata, että on jo muita suunnitelmia, mutta tälllä kertaa ihanaisen möttiäisen treffaaminen painaa vaakakupissa enemmän kuin tämä oma ärsytys. Kaikista eniten tässä loukkaa se, että kaveri ei edes kävitä tehneensä mitään väärää. Ei se ikinä käsitä. Eikä se huomaa, että se pahoittaa mun mielen teoillaan tai sanoillaan. Ei se huomaa mitään muuta kuin itsensä, ei muulla ole sille väliä. Pitäisi päästää irti, mutta kun en osaa. Ei 14 vuotta voi noin vain pyyhkiä pois ja aloittaa alusta. Pitäisi olla rohkea ja selvittää välit. Sanoa, että en kestä sen tapaa kohdella mua. Mun sisälle vain on patoutunut liikaa vihaa ja surua, räjähdän vain, jos yritän kertoa tunteistani.

Tänään oli muutenkin vähän omituinen päivä. On tää yks Tyyppi, jonka olen tuntenut ihan ala-asteelta asti ja on oltu aika paljonkin tekemisissä, jopa yläasteella. Se oli niitä harvoja poikia, joiden kanssa heitettiin läppää silloinkin. Tänään tää tyyppi sattui istumaan yhdellä tunnilla mun edessä ja alko siinä ensin naureskelemaan mulle ja aloin sitten itekin nauramaan. Heitettiin jotain läppää ja tunsin vähän aikaa olevani osa sitä luokkaa. Ensimmäistä kertaa oikeastaan. Ehkä se on vähän myöhästä tässä vaiheessa.
 

Vielä en oo saanut mitää mitä teillä on
Sisko onnistuu ja mä oon se toivoton
Mulle kaikki vieras onkin teille tärkeintä
Koti,perhe työ ja ikuisuus yhdessä

Mulle tää on eri maailma, maailma
Se ei oo enää niin mustavalkoinen, kuin ennen
Ennen joskus toivoin että oisin kasvanut
niin kuin kasvatettiin

Pettymyksen pitkä hiljaisuus, hiljaisuus
En tehnyt kuin multa ootetiin ja toivotiin
(Antti Tuisku - Mustavalkoinen)

Kuulostaa jotenkin niin tutulta. Varsinkin tuo "Sisko onnistuu ja mä oon se toivoton" kohta. Alemmuuskompleksi, I know. Musta vain tuntuu, että aivan sama, mitä valitsen, musta ei ikinä voi tulla yhtä hyvää kuin Saint Siskosta. Sehän on täydellinen, ainakin vanhempien mielestä. Ei sillä ollut vaikeuksia yläasteella, ei se ole koskaan ollut ulkopuolinen. Ja mä en mitään muuta olekaan kuin ulkopuolinen. Paitsi täällä.

Väsyttää jatkuvasti. Olen jo harkinnut, että pitäisi mennä ehkä juttelemaan jollekin, mutta kenelle? Sen kun tietäs.